Joyeux Noël

torstai 25. joulukuuta 2014

Pitkistä yöunista, rakkaiden seurasta, suklaaövereistä, myöhään valvomisesta maailmaa parantaen, punaviinistä, herkkuruoasta, ihanista leffoista, pehmeistä aamutossuista ja kynttilän valosta on minun jouluni tehty. Palailen blogin pariin pyhien jälkeen, nyt on vielä aika nauttia rakkaiden seurasta ja Joulun rauhasta (sekä varsin koukuttavasta uudesta joululahjaksi saadusta dekkarista, sohvannurkkaan kirja kädessä suuntaan siis nyt…)

Toivon sinulle ihanaa Joulua! 

Joululahjavalvojaisia

torstai 18. joulukuuta 2014

"Today I will make magic happen" 

Eilen vietin pieniä joululahjavalvojaisia lämpimän jouluisen juoman ja suklaan kera. Rakastan lahjojen paketointia, joten tästä hetkestä piti tehdä astetta erityisempi ihanien jouluisten herkkujen kera. 

Ennen lahjavalvojaisia juoksin kaupungilla lahjojen perässä. Pienoinen lahjastressi oli nimittäin syntyä tänään, kun töissä päivällä hoksasin, että minullahan ei ole melkein mitään lahjoja hankittuna. Onneksi minun ei tarvinnut yksin tehdä lahjaostoksia, vaan sain ystäväni seuraksi ja makutuomariksi. 
Tuo ihana joulupunssi on löytö viime viikonlopun Porvoon reissulta. Tosi hyvää ja toimi hyvin myös punaviiniin kanssa. Se oli myös ihanaa vaihtelua perinteiselle glögille. Rakastan glögiä, mutta sitä on tullut nyt joulukuussa juotua jo melko runsaasti.
Tämän vuoden paketeissa on perinteiseen tyyliin kultaa ja ripaus punaista… Lahjapaperin löysin Stockalta, nauha taas on löytö Tigeristä. 

Ihanaa torstaita! 

Joulujuttuja osa 2

maanantai 15. joulukuuta 2014

{Porvoon joulutunnelmaa}
{Tunnelmaa ihanilla valoilla ja lyhdyillä}
{Huumaavan tuoksuiset hyasintit}
{Porvoon Laura Ashleyn ihana jouluinen näyteikkuna}
{Stockan jouluosaston kimallusta}

Pentikin joulua

perjantai 12. joulukuuta 2014

Hullaannuin Pentikin joulusta. Koko joulumallisto on täynnä kaikkea kaunista (ja vastustamattoman ihanaa). Muutamia ihanuuksia lähti ihan kotiinkin asti… Ne olivat vain liian kauniita vastustettavaksi!

En viime vuonna panostanut niin kovasti jouluun, joten tänä vuonna aion panostaa senkin edestä. Teema on mietitty tarkasti valmiiksi ja joulunodotus alkanut toden teolla. 
Minun jouluni on tänä vuonna valkoisen ja kullan sävyjä pullollaan. Näistä Pentikin jouluisista ihanuuksista onkin hyvä lähteä rakentamaan enemmän joulua kotiin.

Kokosin Pentikin vanhemman malliston Hyasintti -kulhon päälle muutamista lasisista koristepalloista ja skumppapullon korkeista pienen siron asetelman. 
Tunnelmavalaistuksesta vastaa kaunis kultainen pikkutuikkukippo, joka sopii erilaisiin asetelmiin tai ihan sellaisenaan. Kaunista kullanhohtoisuutta!
Näitä ihania herkkuja ei myöskään voinut vastustaa…
Lopuksi herkkupurkki, jonka ansiosta joulunamit pääsevät todella oikeuksiinsa ja näkyville houkutukseksi. Se tosin paljastaa herkuttelijan aikas äkkiä, sillä tämä lasi on varsin kolisevaa sorttia.

Ihanaa viikonloppua!

10 apukeinoa kaamokseen

keskiviikko 10. joulukuuta 2014

"Nukkumaan käydessä ajattelen:
Huomenna minä lämmitän saunan,
pidän itseäni hyvänä, 
kävelytän, uitan, pesen, 
kutsun itseni iltateelle, 
puhuttelen ystävällisesti ja ihaillen, kehun:
Sinä pieni urhea nainen, minä luotan sinuun."

- Eeva Kilpi

Olen viime aikoina miettinyt ja tehnyt paljon niitä asioita, joista minulle tulee hyvä olo kaamoksenkin keskellä. Näitä asioita on paljon. Osa niistä on pikkuruisia ja vain vähän vaivannäköä vaativia, mutta tuovat silti hyvää oloa paljon ja pitkäksi aikaa sekä tietenkin helpottavat pimeän keskellä. 

1. Kupillinen (kofeiinitonta) teetä ennen nukkumaanmenoa. Lämmittää ja rauhottaa ihanasti.
2. Pirteä lenkki ystävän/hyvän musiikin kanssa. Nykyään juoksen usein myös samalla ystävän kanssa puhelimessa maailmaa parantaen. Jo puolen tunnin reippailu piristää valtavasti!
3. Rauhallinen aamu lempiaamiaisen kera, radiota kuunnellen. Pehmeä alku päivään!
4. Omena päivässä
5. Inspiroiva lukeminen piristää (kuvassa näkyy Karita Tykän uusin kirja Hyvää Huomenta, ihanan inspiroiva uutuus)
6. Armollisuus itseään kohtaan. Maailma ei kaadu, jos joskus sortuu suklaaseen lenkin sijasta. Armottomuus itseään kohtaan sen sijaan harvoin johtaa hyvään lopputulokseen. C'est la vie!
7. Värien lisääminen ruokavalioon. Ihanista sitrushedelmistä saa kerättyä c-vitamiineja ja nyt joulukuussa muuten monet eksoottiset hedelmät ovat parhaimmillaan sesongissa. 
8. Kehu päivässä ainakin kerran jotain henkilöä ja myös itseäsi. Hyvien asioiden ääneen sanominen kannattaa aina niin muille kuin itsellesikin.
9. Seis turhalle pikkuasioista valittamiselle. Sää on harmaa, kyllä me kaikki se jo tiedetään sanomattakin. ;) Ei se siitä parane, vaikka kuinka valitetaan.
10. Säteile, hymyile ja nauti pienistä hetkistä! Usko itseesi ja muihin ihmisiin. Unelmoi. Unelmoinnissa erilaisten ihan konkreettisten unelmakarttojen tekeminen on loistavaa, Pinterest käy tietty myös.
Toivon sinulle ihanaa torstai-päivää!

Pieniä ihania

lauantai 29. marraskuuta 2014

"Always find time for the things that
 make you feel happy to be alive." 

Eilen tulin töistä kotiin kukkakaupan kautta. Voi miten iloiseksi tulinkaan, kun siellä minua odottelivat kauniit sirot leinikit. Aika ihanaa oli aloittaa vapaa viikonloppu kynsiä lakkaamalla uudella kynsilakalla (Chanelin Secret) ja lukien ihanaa kirjaa, samalla kauniita kukkia ihastellen ja Carla Brunia kuunnellen. Päätin nimittäin viettää tällaisen voimien keräily viikonlopun. 
Kulunut kuukausi on ollut minulle hyvin raskas. Pienessä ajassa on tapahtunut paljon surullisia ja suuria asioita. 
Ehkä jo vähän liikaakin. Voimavarani ovat olleet niistä johtuen todella vähissä ja tämä on myös syy hiljaisuuteen täällä blogin puolella. Välillä olen illalla kotiin tullessani suorastaan kaatunut sohvalle ja miettinyt vain voi apua miten tästä enää ikinä jaksaa nousta. Mutta kyllä siitä aina on jaksanut nousta. Vaikeimpina hetkinä sain paljon voimaa tästä Anne Frankin lausahduksesta "think of all the beauty still left around you and be happy". Se on mielestäni aivan ihana lausahdus! Onnea onkin löytää elämän pienet onnenaiheet silloinkin, kun ympärillä on kaaosta ja surua. Onni on pienissä ihanissa asioissa. Ja tietenkin myös ystävissä ja läheisissä, jotka jaksavat tukea ja olla läsnä. 
Juuri nyt pieniä ihania ovat uusi kynsilakka, kauniit kukkaset, ihana hömppälukeminen, lähes päivittäiset maailmanparannus-tyyliset puhelut ystävän kanssa ja omat pienet omat hetket jotain hyvää ajatukset muualle saavaa sarjaa katsellen (suosikkejani ovat tällä hetkellä Tervetuloa Ruotsiin ja Syke, joita molempia on helppo seurata netistä, sillä tv:n ääreen harvemmin ehtii lähetysaikaan).
Toivon sinulle ihanaa viikonloppua! 

Quinoasalaatti

torstai 27. marraskuuta 2014

 Quinoasalaatti on minun vastaukseni, kun tarvitsen töihin lounaan, joka olisi herkullinen, ravitseva, terveellinen ja nopea syödä. Se on helppo valmistaa edellisenä päivänä ja napata vain aamulla töihin mukaan. Sitä ei myöskään tarvitse lämmittää, mikä on ainakin minulla kiireen hetkellä huippuhyvä juttu (vaikka tähän aikaan vuodesta lämmin keitto onkin ehkä ihanin lounas mitä voi olla). 

Tämä toimii loistavasti varmasti esim. kalan kaverina, jos haluat jotain ruokaisaa mukaan. Minulle se riittää ihan tällaisenaan, sillä quinoahan sisältää hyvin mm. proteiineja. Eli nälkä kyllä lähtee varmasti!
Quinoasalaatti (kaksi annosta)

2,5 dl keitettyä quinoaa
2,5 dl parsaa
1/2 - 1 luomusitruunan mehu (maistamalla selviää, itse pidän hapokkaasta)
Puolikas punasipuli
Oliiviöljyä
Persiljaa
N. 1/2 dl fetaa

Laita kulhon pohjalle loraus oliiviöljyä, puoli kourallista silputtua tuoretta persiljaa ja pieneksi silputtu punasipuli. Lisää myös aivan pieneksi silputtu feta. Sen jälkeen lisää jäähtynyt quinoa ja myös parsa (silppua sekin pieneksi). Lopuksi mausta sitruunamehulla. 

Joulujuttuja

maanantai 24. marraskuuta 2014

{Hyasintin tuoksu}
{Glögi ja ensimmäiset konvehdit}
{Piparien leipominen}
{Stockan joululehden saapuminen - varma joulun merkki}
{Joulukoristeiden asettelu samalla joululauluja kuunnellen}

Onnea on

perjantai 14. marraskuuta 2014

"Think of all the beauty still left around you and be happy."
- Anne Frank

…rauhoittua rankan viikon jälkeen ihanan hömppälukemisen parissa.

 …jouluinen hammastahna Marvisilta. Tämä on juuri sellainen arjen pieni luksus ja samalla myös joulufiilistelyn aloitus. It's Beginning To look...             
…maratonpuhelu samalla glögiä hörppien rakkaan ystävän kanssa. Puhelun aikana maailma parantui ja tuli naurettua posket kipeiksi.

…ystävältä synttärilahjaksi saatu suklaa (ystäväni tietää minun rakastavan Lindtin Lindor -suklaata). Yksi jäljellä oleva nautittiin hartaudella aamukahvin kera.
…postilaatikosta vähän aikaa sitten kolahtanut Vogue.

Syksyn ihanimmat

tiistai 4. marraskuuta 2014

 "Don't think about what might go wrong. Think about what could go right."

Tämä pimeys on vaikuttanut minuun melko voimakkaasti tänä vuonna. En taida olla ainoa, kellä näin on? Onneksi olen saanut lomailla tässä hetkisen ennen uuteen työprojektiin siirtymistä, joten pitkiin yöuniin on ollut mahdollisuus (väsyttää nimittäin niin vietävästi). 


Vaikka uskon liikunnan olevan paras lääke pieneen syysväsymykseen, niin on kyllä myönnettävä, että kyllä kunnon annos pastaa, hyvä leffa ja lasillinen punaviiniä toimivat myös melkoisen hyvin. Ehkä tehokkain tapa torjua pimeydestä johtuvaa väsymystä ja alakuloisuutta onkin ensin tehdä jonkinlainen liikuntasuoritus (juuri sitä liikuntaa mistä itse pitää) ja sen jälkeen sitten herkutella ansaitusti sen hyvän leffan kera. 
Listailin tähän muutamia asioita, mitkä ovat piristäneet parin viime viikon aikana. 

♥ Hyvä lukeminen (How to Parisian Wherever You are on loistava)
♥ Mamma Mia -musikaali Svenska Teaternissa
♥ Juoksulenkit hyvän musiikin soidessa (sattuneesta syystä parin viime päivän ajan playlistiltä ovat löytyneet niin Lay All Your Love on Me, Super Trouper kuin tietenkin Mamma Miakin, superpiristäviä kaikki)
♥ Postilaatikkoon kolahtanut Ranskan Vogue, josta löytyi paljon inspistä
♥ Hot-Jooga
♥ Eilen Avalla alkanut Tervetuloa Ruotsiin -sarja. En tiedä olinko liian väsynyt vai mitä, mutta nauroin monta kertaa vedet silmissä sarjaa katsoessani. 
♥ Kampaajakäynti vakkarikampaajallani, jonka luota lähden aina hymy huulilla. Hiukset kuntoon ja maailmanparannus-sessio samalla kertaa! 
♥ Leffailta glögin, suklaan ja kaikkien aikojen leffasuosikkini Holidayn kera. (Minulle muuten tulee aina sitä katsoessani äkillinen tarve saada lyhyet hiukset kuten Cameron Diazilla elokuvassa on). 

Ihanaa tiistaita!

Aamupuuro

torstai 30. lokakuuta 2014

Keneltäkään blogini lukijalta on tuskin jäänyt huomaamatta, että nautin mieluiten aamiaisenani croissantin. Ihan joka päivä en kuitenkaan croissanttia syö. Tässä on toinen aamiais-suosikkini: perinteinen puuro, jonka höystän erilaisilla lisukkeilla. Kesällä tuoreet marjat ovat ehdoton, mutta näin syksyllä kekseliäisyyttä vaaditaan usein hieman enemmän, jos pakastemarjat alkavat kyllästyttää.
Tämän hetken suosikkipuuroni on Fazerin uutuus Alku -sadonkorjuupuuro. Se sisältää runsaasti kuitua (mm. täysjyväkauran, ohran, kurpitsan- pellavan ja auringonkukansiementen muodossa), ja onkin kuituisuudellaan hyvää vastapainoa croissanteille. Saatan laittaa sekaan vielä lisää pellavansiemenrouhetta. Oman puuroni maustan mummin tekemällä karviaishillolla tai tällä ihanalla seoksella, johon tulee hunajaa, kuivatun aprikoosin palasia ja saksanpähkinöitä. Vinkin tähän löysin Lattemamma -blogista.
Toinen suosikkini on puuro pakastemustikoiden, kuivattujen karpaloiden ja hunajan kera. Se toimii myös hyvin! Tykkään kirpeästä, ja kuivatut sokeroimattomat karpalot tuovat sitä juuri sopivasti.

Toivon sinulle ihanaa päivää!

5 tapaa oppia helposti Ranskaa

lauantai 25. lokakuuta 2014


1.HYÖDYNNÄ SOSIAALINEN MEDIA JA NETTI


Instagram ja Pinterest ovat tässä omia suosikkejani. Niiden avulla oppiminen on tehty todella helpoksi ja se tapahtuu usein jopa huomaamattomasti. Suosittelen seuraamaan Instagrammissa @frenchwords, Twitterissä @FrancaisToday ja Pinterestissä erilaisia tauluja, jotka keskittyvät ranskan kieleen (esim. French Learning, sieltä löytyy mieletön määrä opiskeltavaa loistavista fraaseista ja teemasanastoista peruskielioppiin). Näistä kaikista voi saada paljon irti, olit sitten aloittelija vai jo kieltä hyvin taitava. 


BBC:ltä löytyy muuten tosi hyvä sivusto, missä ranskaa voi myös oppia. Siellä on materiaalia suuret määrät. Loistava sivusto myös aloittelijalle. Halutessasi voit sivustolla myös tämän testin avulla testata ranskan taitosi.

2. ELOKUVAT JA TV-SARJAT

Katso tv-sarjoja ja elokuvia ranskaksi alkuperäiskiellä tai ranskaksi dubattuina! Kannattaa laittaa tekstitykset myös ranskaksi, se tehostaa ja helpottaa oppimista. Yllättävän tehokas tapa oppia ja myös hyvä keino saada "tuntumaa" kieleen. Itse olen esimerkiksi katsellut ranskaksi dubattuina niin Sinkkuelämää kuin mukavia muitakin elokuvia. Dubbaus ei kuitenkaan voita ranskalaisia elokuvia, omia ranskalaisia elokuvasuosikkejani ovat Koskemattomat, Amélie ja Nainen jonka nimi on Nathalie. 

3. KIELIKYLPY

Pidä itsesi jatkuvassa kielikylvyssä. Tämä toimii olit sitten kielen suhteen aloittelija tai edistyneempi. Katsele uutislähetyksiä ranskaksi (esim. France24 on loistava, 24/7 uutislähetyksiä, erityisen hyvä tablettiversio), lue joka päivä muutamat uutisotsikot ranskaksi (esim. Le Monde), kuuntele radiota (esim. Nrj, jolta löytyy peruskanavan lisäksi kanavat oikeastaan jokaiseen musiikkimakuun) ja yritä etsiä käsiisi luettavaksi ja ihmeteltäväksi mahdollisimman paljon ranskan kielisiä tekstejä (vaikkapa kosmetiikkapurkeista). 

4. OMAT KIINNOSTUKSENKOHTEET

Mikä sinua kiinnostaa? Valitse lukemista oman kiinnostuksenkohteesi mukaan. Ehkäpä muoti ja kauneus? Ranskan Vogue oma suosikkini tällä aihealueella. Tai kenties ruoka ja viini? Cuisine et Vins taas yksi suosikkini sen alueen lehdistä. Viimeksi mainitun lehden sivuilta löytyy muuten huikea määrä erilaisia reseptejä. Reseptien suomentaminen onkin kielitaidon treenausta parhaimmillaan! Lyhyimmät reseptit ovat sitä paitsi sopivan pituisia suomennokseen, vaikka olisit vielä aloittelija. Niitä suomentaessa ei aikaakaan niin paljon kulu. Appelsiinimarmeladista voisi olla hyvä aloittaa, iki-ihanat crêpes taas ovat astetta haastavampi. Ruokasanasto kertyy reseptejä suomentaessaan ja lukiessaan huomaamatta.

5. ITSELUOTTAMUS

Ranskan kieli on vaikeaa. Poikkeuksien poikkeukset, ääntäminen ja usein loputtomalta tuntuva opiskelu voivat lannistaa, mutta älä anna niiden. Jokainen sana kehittää kielitaitoa ja ainakin minulla kielitaito alkoi kohentua todella vasta sen jälkeen, kun päätin yksinkertaisesti olla tyytyväinen nykyiseen kielitaitooni ja käyttää sitä häpeilemättä. Käytä kieltä, oli tasosi sitten aloittelija tai kieltä paljon taitava.

PS. Jos sinulla on toiveena oppia Ranskasta vain alkeet esimerkiksi tulevaa matkaa varten, niin tässä muutama tärppi. Ohjeet miten toimia ravintolassa, shoppailusanastoa, tien ja muiden ohjeiden kysymistä, jälkiruokasanastoa (hyvin oleellinen) ja tärkeimmät sanat.

Ihastuttava kuva on Etsystä. Tuo olisi ihana taulu!

Toivon sinulle ihanaa viikonloppua!

Ps. Blogini koki ulkoasun raikastuksen. Jotkin asetukset saattavat olla vielä vähän hassusti, yritän saada ne viikonlopun aikana kuntoon.

Breakfast in bed

keskiviikko 22. lokakuuta 2014

"Early mornings, big shirts, messy hair, Vogue and coffee"
Vapaapäivän aamuni alkoi tänään ehkä lempeimmällä mahdollisella aamun aloituksella eli  breakfast in bed -aamiaisella. Cappuccinoa, croissanttia, appelsiinimehua ja hyvää lukemista. Yleensä luen aamulla Hesarin tai Husiksen, mutta tänään tilalla oli Vogue. Joskus vain tarvitsee hivenen kevyemmän aloituksen päivään. 

Kuuntelin taustalla soivaa Carla Brunia samalla cappuccinoa siemaillen. Söin myös palan ihanaa Lindtin sitruunaista suklaata, joka ei kuvassa näy. Kahvin ja suklaan yhdistelmä on taivaallinen. Minulla onkin nykyään hassu tapa nauttia suklaani aina aamuisin. Tieto siitä, että saa cappuccinoa ja suklaapalan saa kaltaiseni aamu-unisenkin nousemaan sängystä aina hivenen ripeämmin. 
Tarjotin on muuten uusi löytö The White Companylta. En voi kuin kehua heidän upeaa valikoimaa ja ennen kaikkea nopeaa toimitusta. Oma tilaukseni saapui kotiinkuljetuksella alle kolme päivää tilauksen näpyteltyäni. Toimituskuluja ei muuten tule, jos tilauksen hinta ylittää 50 puntaa. 
Toivon sinulle ihanaa päivää! 

Ihania uusia ruokakirjoja

sunnuntai 19. lokakuuta 2014

"People who love to eat are always the best people"
- Julia Child
Olen viikon sisällä kantanut kaksi ihastuttavaa ruokakirjaa kirjahyllyyni. Molemmat ovat uutuuksia, jotka ovat vasta tulleet vähän aikaa sitten kirjakauppojen hyllylle. Rakastan hyvää ruokaa ja ruokakirjoja, niin tietekin minun oli saatava nämä omaan hyllyyni.

Nämä molemmat olisivat muuten täydellisiä joululahjoja ruokaa rakastaville! Pian on jo niidenkin hankkimisen aika. 
 Teresa Välimäen ja Johanna Lindholmin Hyvää joulua -kirjan avulla aloitin jouluinspiraation keräämisen. Kirja on täynnä ihania ideoita, kauniita kuvia ja hyvää jouluista mieltä. Kaikki ohjeet on tehty perinteitä vaalien, mutta samalla uusia ideoita kehitellen.

Toinen minussa ihastusta herättänyt on Vera Jordanovan Don't Miss a Bite -kirja. Ensimmäisenä kiinnitin tässä kirjassa kasvissyöjänä huomion kasvisreseptien runsauteen. Niitä löytyy kirjasta paljon ja suorastaan hykertelin innosta, kun selailin reseptien nimiä. 

Ostin tämän kirjan muuten tällä viikolla Stockalta (se on kantistarjouksessa nyt lokakuussa) ja luin sen samana iltana kannesta kanteen, vaikka minun oli pitänyt vain hieman selailla. Niin inpiroiva kirja se on. Reseptien lisäksi kirjasta löytyy ihania tarinoita, jotka liittyvät erilaisiin ruokamuistoihin.