My kitchen

sunnuntai 17. heinäkuuta 2016



"I'm going to make everything around me beautiful - 
khj
that will be my life."

- Elsie de Wolfe

Kesä on ollut melkoisen haipakkaa ja välillä stressitasot ovat olleet aivan huimissa lukemissa. Yksi kesän kuitenkin ihanimpia hetkiä oli muutto ihanaan kotiin, jossa odotti pieni unelmakeittiöni...  

(Note to self: muuttoon ehdottomasti varattava vapaapäiviä, pitkän työpäivän jälkeen muuttaminen ja seuraavana päivänä aamuvuoroon meneminen oli melkoista kestävyysurheilua). 


Onnea onkin laittaa ruokaa unelmakeittiössä, ostaa uuteen kotiin kukkia (en ole meinannut suoriutua yhdestäkään kauppareissusta ilman kukkaostoksia, miten tekeekin mieli täyttää uuden kodin jokainen nurkka tuoreilla kukilla), nauttia remontin loppumisesta ja ihan vain olla onnellinen.


Keittiö on Ikean Metod/Bodbyn ja se on ainakin tähän asti osoittautunut todella mieleiseksi. Tavoitteena oli yhdistää tyylikkyys sekä käytännöllisyys ja uskallan jo sanoa, että siinä onnistuttiin hyvin. 



Ystäväni toi minulle aivan mielettömän tuparilahjan ja se sisälsi myös tämän NK:n teen Sommardröm. Miten se voikin pakkauksineen sopia niin hyvin tähän keittiöön! 




Sorruin ihanaan turhamaisuuteen Laura Ashleyllä... En yksinkertaisesti voinut vastustaa tätä ihanaa käsisaippua&voide -settiä. Ihan täydellinen keittiön tiskialtaan vierustalle! 

Ihanaa sunnuntaita! Minä taidan tästä lähteä vielä pienelle juoksulenkille. 

6 kommenttia:

  1. Ihan mielettömän upea keittiö, wow!!! <3 Ja pienet (joskus isommatkin) turhamaisuudet elämässä on enemmän kuin sallittuja. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jaana <3 Ihanat turhamaisuudet tekevät välillä vaan hyvää ;)

      Poista
  2. Kaunis keittiö tosiaan! Ja kunnon Laura Ashley himo tuli. ::)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Riikka! Laura Ashley on kyllä aivan ihana...

      Poista
  3. Ihan mielettömän upea keittiö, siis vau!! :) Kyllä kelpaa kokkailla ja leipoa tuollaisessa keittiössä, voih<3

    VastaaPoista

Lämmin kiitos kommentistasi!