Elämäni aakkoset

sunnuntai 24. elokuuta 2014


Aamut - rauhalliset aamut ovat paras tapa aloittaa päivä. Työni on tällä hetkellä vuorotyötä ja aamuherätys voi olla hyvinkin aikainen. Aikaisina työaamuina herään vieläkin aikaisemmin, jotta oman rauhallisen aamuni kerkeän viettämään. Aamukaaosta inhoan, vaikka joskus kaaosmaisiakin aamuja tietenkin on. 

Ballerinat ovat kengistä ehkä rakkaimpia. Rakastan kyllä korkokenkiä, mutta olen aina potenut pientä kompleksia pituudestani, minkä vuoksi ballerinat ovat tuntuneet kotoisammalta valinnalta. Käytän ballerinoja muuten ihan ympäri vuoden, sillä kotona kävelen useimmiten ne (tai sitten ballerinamaiset aamutossut) jalassa. Inhoan olla sukkasillani tai paljain varpain.

Croissantit - suuri paheeni. Tai en ehkä kutsuisi sitä paheeksi vaan nautinnoksi. Minulle yksi elämän suuria nautintoja on aamuhetki kera croissantin ja kahvin.

Delfiinit - olleet lempieläimiäni (koirien lisäksi) aivan pienestä pitäen. Niin kauniita ja älykkäitä! 

Elämänmuutoksia - tästä syksystä tuli minulla todellinen elämänmuutosten syksy. Muutoksia on tapahtunut työkuvioista alkaen. Itse en meinaa pysyä perässä! 

Français - mielestäni maailman kaunein kieli. Toivon puhuvani jonain päivänä täydellistä ranskaa. Yritän kehittää ranskan taitoani joka päivä. Haluan oppia joka päivä edes yhden uuden sanan! 

Good food and wine - rakastan ruoanlaittoa, hyvää ruokaa ja viiniä. Yksi arjen tähtihetkistä on minulle, kun saan rauhassa valmistaa illallista viinilasillinen kädessä. Syön kolme ateriaa päivässä ja haluan panostaa niistä jokaiseen. 

Hiljaisuus - tekee välillä niin hyvää. 

Il n'est jamais trop tard - eli suomeksi tarkoittaa ikinä ei ole liian myöhäistä. Ihana ja lohdullinen lausahdus! 

Juokseminen - parasta terapiaa. Omistin salikortin, mutta irtisanoin sen vähän aikaa sitten. Tämän hetkisessä elämäntilanteessa en halua käyttää arvokasta vapaa-aikaani sisällä liikkumiseen, vaan mieluummin liikun ulkona. Lenkkarit jalkaan ja hyvää musiikkia, niin hyvä olo on taattu. 

Kukkaset - todiste siitä, miten pienistä asioista voi tulla onnelliseksi. Lempikukkiani ovat ehdottomasti pionit, mutta oikeastaan lähes kaikista hempeän sävyisistä kukkasista pidän. 

Liikkuminen ja liikkeessä pysyminen - minulla on sellainen elämänasenne, että mitä ikinä teetkin älä jää tuleen makaamaan, pysy liikkeessä jos mahdollista. Tämä pätee aika moneen asiaan. Pahasti pieleen mennyttä asiaa tai muuta surkeutta voi hetken puida ja harmitella, mutta tuleen ei saa jäädä makaamaan. Aina kannattaa nousta ylös ja yrittää uudelleen. Surkuttelusta harvemmin hyötyä on.
Meri - niin tärkeä minulle! Meren läheisyydessä aika pysähtyy, huolet pyyhkiytyvät aaltojen mukana ja olosta tulee hetkessä levollinen. Yksi suurista unelmistani liittyy myös vahvasti mereen - haluaisin oppia kovasti purjehtimaan.

Nauru - parasta vatsalihastreeniä. Nauraminen on ihanaa ja haluan tähän nostaa myös itselle nauramisen taidon. Kun itselle osaa nauraa, niin voi miten elämä helpottuukaan.

Onnellisuus - tärkeintä. Minun mielestäni yksi oleellisimpia taitoja elämässä on olla onnellinen ihan niistä pienimmistäkin asioista.

Penkkiurheilu - olen erikoistunut jalkapalloon ja tennikseen. Tietenkin isoja kisoja katson lajeista riippumatta, mutta erityisen suuresti kannatin nyt Ranskaa jalkapallon MM-kisoissa. Voi miten toivonkaan Ranskan voittavan parin vuoden päästä EM-kotikisoissaan! 

Queen - olen seurannut kuninkaallisia pienestä pitäen. Tällä hetkellä jaan kiinnostuksen kuninkaallisiin hyvän ystäväni kanssa. Jos ensi kesän kuninkaalliset häät Tukholmassa pidettäisiin (eikä Öölannissa niin kuin vähän vaikuttaa), lähtisin hyvän ystäväni kanssa häähumuun. 

Rakkaat ihmiset - eli tärkeimmät elämässä. Olen hyvin onnellinen läheisistä ja ystävistäni. Vaikeina aikoina rakkaiden ihmisten merkityksen todella näkee ja turvaverkon merkityksen ymmärtää. Elämän suurin rikkaus on ympärillä olevat rakkaat ihmiset. 

Stressi - tämä sana on päässyt viime aikoina ihan uuteen ulottuvuuteen. Huh! Onneksi on ihanat ystävät, juoksu ja viini. ;) 

Temperamentti - sitä minulta löytyy ja aika paljon. Välillä tuntuu, että vähän liikaakin. Olen melko rauhallinen luonteeltani, mutta puhelias ja suomalaista ei tehdä tästä nyt numeroa -tyylisyyttä minusta ei kyllä löydy.

Unelmat - yksi elämää kantavista voimista. “The future belongs to those who believe in the beauty of their dreams.”  -Eleanor Roosevelt

Vegetarian - olen kasvissyöjä, en kuitenkaan kokonaan vegaani. Lihaa en syö, mutta maitotuotteita ja kalaa kyllä. Näin ei ole kuitenkaan ollut aina, vaan alkuvuodesta tein päätöksen lopettaa kokonaan lihan syömisen (mikä oli silloinkin jo harvinaista, kasvispainotteista ruokavalioni on ollut kauan). Päätös on ollut yksi elämäni parhaista. 

Work - pidän itseäni melko työorientoituneena ihmisenä. Työ on minulle hyvin tärkeää ja olen oikeastaan aina pitänyt työn tekemisestä. Työn tarjoamat haasteet ja niissä mahdollisesti onnistuminen antavat minulle paljon.

X - tuntematon muuttuja. Mielestäni on ihanaa, että kaikkea edessä olevaa ei voi tietää. "What a wonderful thought it is that some of the best days of our lives haven't happened yet"

Yö - unen merkitystä en voi tarpeeksi painottaa. Mitä enemmän pystyy nukkumaan, sitä parempi. Vietin alkuvuoden niin vähäisillä yöunilla, että ajatteleminenkin laittaa heikottamaan. Nykyisin olen päättänyt, että ihan minimi on seitsemän tuntia. Pyrin yhdeksään. 

Zut - en pidä kiroilemisesta, mutta silloin tällöin varpaan kolauttaessa en saa itseäni hillittyä. Kiroilukin kuulostaa kyllä kauniimmalta ranskaksi! Ylä-asteen aikaisilta ranskan tunneilta parhaiten mieleen onkin (yllättäen) jääneet juuri ne opettajan kertomat kirosanat. 

Åland - Ahvenanmaalla haluaisin kovasti vierailla pian. 

Äiti - elämäni tärkein henkilö. Suurin haaveeni on olla itse myös jonain päivänä äiti.

Örkit - pelkään ihan hirmuisesti kaikenmaailman örkkejä. Ampiaisista koppakuoriaisiin. Voi iik! 

2 kommenttia:

  1. Kauniit kuvat! Tätä oli muutenkin ilo lukea. Naputellessaan tällaista postausta joutuu oikeasti pysähtymään ja miettimään itselleen tärkeimpiä asioita. Muistan kun kokosin Elämäni Aakkosia omaan blogiini... Postauksen kokoaminen vei aikaa, mutta olen iloinen, että sain sellaisen tehtyä :) Voin muutenkin samaistua osaan noista asioista, mitä mainitsit. Minäkin olen kasvissyöjä, ja yöunet on mulle yhtä tärkeät! Vähintään 7 tuntia yössä on todellakin minimi. Ihanne olisi se 8h-9h yössä ;) Unelmien kantavaan voimaan uskon minäkin, ja stressi on tullut elämän aikana vähän liiankin tutuksi. Onneksi sitä huomaa kuitenkin kehittyneensä vuosien saatossa ja oppineensa ottamaan tarvittaessa etäisyyttä asioihin. Niinkuin sanoit, liikkuminen ja liikkeessä pysyminen on tärkeää, vaikeuksiin ei auta jäädä vellomaan, kun ne iskevät.

    MS / Beauty Highlights

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos ihana kommentistasi. <3 Sait hymyn huulilleni! Tämän postauksen tekoon meni tosiaan aikaa. Ja muutamien kirjaimien kanssa tuli pähkäiltyä tovi jos toinenkin. Aakkosia oli kyllä hauska tehdä, samalla tuli tarkasteltua omaa luonnetta normaalia syvemmin. :) Pitää käydäkin kurkkaamassa sinun aakkosesi myös. Toisten aakkosia on nimittäin hauska lukea!

      Ihanaa pian alkavaa viikonloppua MS! :)

      Poista

Lämmin kiitos kommentistasi!