2016

keskiviikko 30. joulukuuta 2015


Minulla ei ole tapana tehdä lupauksia uudelle vuodelle, mutta rakastan tavoitteita, joten niitä listaan nytkin. Osa niistä jääköön vain päiväkirjan syöveniin, mutta osan listasin tänne.

Huonot tavat, jotka aion rikkoa

Aion panostaa hyviin yöuniin ja liikuntaan. Eli unohtaa liian lyhyet yöunet ja liikkumattomat päivät.

Uusi taito, minkä haluan oppia

Aion panostaa kielten opiskeluun. Vahvistaa englannin ja ruotsin osaamista sekä eniten opiskella ranskaa. Ranskan kielessä toivon pääseväni ensi vuonna monta harppausta eteenpäin.

Hyvä teko, jonka aion tehdä

Haluan ensi vuonna harjoittaa entistä enemmän ystävällisyyttä toisia ihmisiä kohtaan. Tämä ei siis tarkoita, että kohtelisin tällä hetkellä muita ihmisiä huonosti (apua, mikä ajatus!), vaan sitä että kiinitän siihen huomiota erityisesti. Rakastankin tätä lausetta: if you can be anything, be kind. Ensi vuoden hyvä teko taitaa siis olla be kind


Paikka, jossa haluan vierailla

Ranska, Ranska, Ranska! Kesällä päästävä ainakin Etelä-Ranskaan, mutta toivottavasti keväällä myös minilomalle Pariisiin. Tukholmaan on myös päästävä käväisemään.

Tavaroita, joita haluaisin shoppailla:

Olen aika harkitseva shoppailija, joten minulla on  (yleensä) etukäteen tiedossa tarvitsemani asiat. Vaatekaappiin täydentelen kulmakiviä aina sopivan vaatekappaleen tullessa vastaan, mutta varsinaiselta ensi vuoden shoppailulistalta löytyy tärkeimpinä uusi laukku ja sänky.

Ihania asioita, joita haluan tehdä:

Sisustusprojektini kotona on melkoisen kesken, joten se tulkoon ensi vuoden pääprojektiksi ja tavoitteenani on saada myös blogiin vähän sisustusjuttuja. Haluaisin myös päästä kovasti Barre -tunneille. Ja aion viettää enemmän aikaa meren äärellä! En tiedä mitään rentouttavampaa kuin aaltojen kohina. 


Asioita, joihin aion panostaa:

Aikatauluissa! Kalenteri on paras ystäväni ja ilman sitä olisin kyllä aikas hukassa, mutta aion panostaa enemmän aikataulussa olemiseen. Töistä tms en ikinä myöhästy, mutta aamutoimet sun muut jäävät vähän väliä väliin, kun kiire on niin kova aikataulun pettäessä.  Aion myös panostaa erittäin paljon stressinhallintaan. Olen ennen ollut suorastaan "huono" stressaamaan ja murehtimaan asioita etukäteen, mutta viime vuosina nämä molemmat ovat tulleet vähän liian tutuksi ja tänä vuonna pahentunut niin paljon, että asialle on ehdottomasti tehtävä jotain.

Kirja, jonka haluan lukea:

Jens Lapiduksen uutuuden! 

Unelmia, jotka toivon toteuttavani:

Koirakuume on nyt tämän vuoden aikana kasvanut sellaisiin lukemiin, että koko sydämestäni toivon pääsevämme ensi vuonna kotiuttamaan pienen kotiin. <3 Yhtä suuri unelma ensi vuonna on myös uuden työn löytyminen. 

Pieniä paheita

perjantai 18. joulukuuta 2015


Nämä eivät oikeastaan ole minkäänlaisia paheita (ainakaan omasta mielestäni ;), ennemminkin elämästä nauttimista. Minusta elämän suola ovat nimenomaan tällaiset ihanat pienet asiat, joita voi tehdä juuri arkenakin. Juhla on ihanaa, mutta arjesta kannattaa myös tehdä niin ihanaa kuin vaan mahdollista. 

Take away -lattet

Olen hyvin tietoinen niiden kalliista hinnasta ja turhuudesta, mutta toisaalta on vain niin ihanaa päästä pitkän työpäivän jälkeen kiertelemään kaupungille latte kädessä. Pieni sadekaan ei tällöin haittaa - latte lämmittää.

Kaunis kosmetiikka

Jos voittaisin lotossa en ostaisi hienoa autoa, vaan kaikkea ihanaa överikallista kosmetiikkaa (esim. Sisleyltä ihonhoitotuotteita muutamalla tonnilla). Onneksi ihanaa kosmetiikkaa saa ihastella sydämensä kyllyydestä ja myös käyttää ilman sitä lottovoittoakin. Rakastan kosmetiikan uutuuksia ja syynään tavaratalojen kosmetiikkaosastot säännöllisesti. Minulla on muuten työn alla postaus, mikä käsittelee omia kauneudenhoitosuosikkejani. 

Kaupunkikierrokset

Ensimmäisenä mainittu take away -latte kädessä on ihanaa lähteä pienelle kaupunkikierrokselle. Joskus se käsittää pelkän pienen kierroksen Stockalla, joskus taas pidemmän kaavan mukaan. Näiden rakastamieni kaupunkikierrosten ansiosta saa muuten tosi helposti hyvää hyötyliikuntaa ja raitista ilmaa. Kaupunkikierrospäivinä (jos olen ollut myös töissä) askelmittarini näyttää helposti yli 20 000 askelta. 


Suklaa

Karkista pystyisin olla erossa (paitsi en ehkä Roobertin Herkun ihanasta irttarivalikoimasta), mutta suklaasta en. Suklaa on minulle jokapäiväinen nautinto, ja vaikka tällä hetkellä onkin kovin trendikästä nauttia raakasuklaasta ja suorastaan (tai ainakin tältä välillä tuntuu) syntiä nauttia suklaa esim. Fazerin sinisenä. Uskon kohtuuteen ja päivittäin nauttimani suklaamäärä ei yleensä paria palaa ylitä. Tosin joskus on saatava kokonainen levy… Rakastan eniten ehkäpä Fazerin, Tobleronen ja Lindtin suklaita. Godivan taivaalliset tryffelit taas kuuluvat ehdottomasti jouluuni! 

Elämästä nauttiminen

Mietin aina, miten kaikista asioista saisi tehtyä hieman ihanemman. Tämän takia ehkä välillä arki tuntuukin juhlalta. En pidä yhtään suorittamisesta, vaan haluan elää päivä kerrallaan. Tämä periaate onkin toiminut minulle erittäin hyvin. Siihen voi myös opetella! Pienen vaivan ansiosta saa maanantai-aamuunkin hieman luksusta. En ikinä tingi hyvistä yöunista, herkullisesta ruoasta ja pienistä herkuista. Näillä pärjää jo pitkälle. Arkena palkitsen itseni (yleensä ilman mitään erityistä syytä) mm. take away -latteilla, leffailloilla kynttilänvalossa, herkkubrekuilla, pienillä kaupunkikierroksilla...

Kohti joulua

torstai 17. joulukuuta 2015

"If you have the power to make someone happy, do it.
 The world needs more of that."


Täällä on kulunut viikko sujunut rauhallisesti. Sairastuin viime viikolla ja nyt viime päivät ovat menneet lähinnä lepäillessä. Pientä piristystä on tuonut koti, jota olen hieman laittanut jouluisemmaksi. Hyasintin tuoksua, paljon kynttilöitä, ihanaa tunnelmaa, yhdessäoloa, glögiä, amaryllis, herkkuruokia, suklaata… Niistä on meidän joulu tänä vuonna tehty. 


Päätin tänä vuonna olla ottamatta minkäänlaista joulustressiä ja se on sujunutkin oikein hyvin. Oikeastaan niin hyvin, että heräsin tässä pari päivää sitten siihen, etten ole hankkinut vielä mitään joululahjoja, en käynyt jouluisessä Porvoossa enkä Tuomaan Markkinoilla. Näistä meinasi pieni stressi iskeä, mutta onneksi hätä ei ole tämän näköinen, sillä kaikki nämä kuuluvat pian koittavaan viikonlopun ohjelmaan, aikas ihanaa. 


Valkoiset hyasintit tuntuivat olevan loppu joka kaupasta! Onneksi Stockalle tuli lopulta uusi erä niitä. Odotan kovasti, että nämä puhkeavat kukkaan. Hyasintin tuoksu on nimittäin ehkä paras tuoksu mitä tiedän...


Ihana tunnelma on minulle tärkeintä mitä joulukoristukseen tulee. Ja parhaita tunnelmanluojia ovat tietenkin kynttilät! Jokailtaiseksi tavaksi onkin tullut sytyttää kynttilät ja laittaa muut valot pois. Sitten onkin ihaninta katsoa leffaa rakkaan kainalossa kynttilänvalossa. Olin onneni kukkuloilla, kun hoksasin, että suosikkini Wallanderit löytyvät Netflixistä. Tuijottelimmekin niitä monet illat, mutta nyt on niitä jäljellä enää pari, iik! 


Toivon teille ihanaa ja rauhallista iltaa! 

Onnea on

lauantai 5. joulukuuta 2015

…tämä ihana Stockan jouluosastolta löytynyt Eiffel-torni. Tänä viikonloppuna minulla on muuten tarkoitus laittaa kotiin hieman joulua. Sain äidiltäni jo lahjaksi ihanan valkoisen amarylliksen, mutta vielä ajattelin parit valkoiset hyasinttiasetelmat tehdä ja hieman jouluvaloja laittaa.
…uusi pehmeääkin pehmeämpi neule. Uskon tämän pelastavan monta kylmää aamua. <3 

…superkauniit ruusut. Näissä oli muuten hinta-laatusuhde kohdallaan! Ostin nämä Stockalta (hintaan 6,90€) ja kestivät pari viikkoa. 
…hankin Papershopista jo vähän aikaa sitten kalenterin ensi vuotta varten (tosin tämä kalenteri alkoi jo tänä syksynä ja jatkuu ensi vuoden joulukuuhun). Kalenteri hurmasi kauneudellaan.
…kimallusta tässä poikaystävältäni synttärilahjaksi saamassani korussa. Ihanin yhdistelmä on tämä kaunis koru unelmapehmeän neuleen kera. Täydellinen mukavuusasu! 
…aamiainen sängyssä. Olen ottanut tavaksi syödä noin kerran viikossa aamiaisen sängyssä, se nostattaa aamiaisen hetkessä hotellimaiselle tasolle (toimii erityisen hyvin sinä päivänä, kun olet laittamassa lakanat pesuun, ei tarvitse stressata croissantin muruista). 

Toivon sinulle mitä ihaninta viikonloppua! <3 Täällä vietetään rentoa lauantai-aamua (mm. tätä ja Spotifystä löytyvää Night Before Christmas -soittolistaa kuunnellen).