Sunnuntain ajatuksia

sunnuntai 4. toukokuuta 2014

Kaunista sunnuntai-iltaa!

Itse ajattelin aloittaa uuden viikon kuvassa näkyvän voimalauseen innoittamana. Minulla on takana viikko, joka paheni loppua kohden ja tämä näkyi myös blogin hiljaisuutena. Ylimääräisiä voimia ei juurikaan ole ollut. Viikonloppu tuli todelliseen tarpeeseen ja nyt onkin taas energiavarasto täydennetty. Tässä taas hyvä esimerkki, että ihan tavallista elämää täällä vietetään, vaikka blogiin nostankin usein vain ne elämän pienet onnen hetket.

Olen suunnitellut ensi viikolle kaikkea pientä mukavaa piristystä. On kampaajakäyntiä, leffailtaa, joogatuntia, shoppailukierrosta ja ihan vain rauhallisia lenkkejä koiran kanssa. Varasimme vielä viikko sitten hyvän ystäväni kanssa kesäksi Tukholmaan lennot, niin nyt onkin jo monta ihanaa asiaa, mitä odottaa. 

Tuo voimalause kiteyttää yhden hyvin tärkeän asian. Jos itse uskoo pystyvänsä, niin silloin aika usein pystyykin. Moni asia on ihan vain omasta asenteesta kiinni! Ja sen saa aina päättää itse.

Energiaa kaikille uuteen viikkoon!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Lämmin kiitos kommentistasi!