Pieniä ihania

lauantai 29. marraskuuta 2014

"Always find time for the things that
 make you feel happy to be alive." 

Eilen tulin töistä kotiin kukkakaupan kautta. Voi miten iloiseksi tulinkaan, kun siellä minua odottelivat kauniit sirot leinikit. Aika ihanaa oli aloittaa vapaa viikonloppu kynsiä lakkaamalla uudella kynsilakalla (Chanelin Secret) ja lukien ihanaa kirjaa, samalla kauniita kukkia ihastellen ja Carla Brunia kuunnellen. Päätin nimittäin viettää tällaisen voimien keräily viikonlopun. 
Kulunut kuukausi on ollut minulle hyvin raskas. Pienessä ajassa on tapahtunut paljon surullisia ja suuria asioita. 
Ehkä jo vähän liikaakin. Voimavarani ovat olleet niistä johtuen todella vähissä ja tämä on myös syy hiljaisuuteen täällä blogin puolella. Välillä olen illalla kotiin tullessani suorastaan kaatunut sohvalle ja miettinyt vain voi apua miten tästä enää ikinä jaksaa nousta. Mutta kyllä siitä aina on jaksanut nousta. Vaikeimpina hetkinä sain paljon voimaa tästä Anne Frankin lausahduksesta "think of all the beauty still left around you and be happy". Se on mielestäni aivan ihana lausahdus! Onnea onkin löytää elämän pienet onnenaiheet silloinkin, kun ympärillä on kaaosta ja surua. Onni on pienissä ihanissa asioissa. Ja tietenkin myös ystävissä ja läheisissä, jotka jaksavat tukea ja olla läsnä. 
Juuri nyt pieniä ihania ovat uusi kynsilakka, kauniit kukkaset, ihana hömppälukeminen, lähes päivittäiset maailmanparannus-tyyliset puhelut ystävän kanssa ja omat pienet omat hetket jotain hyvää ajatukset muualle saavaa sarjaa katsellen (suosikkejani ovat tällä hetkellä Tervetuloa Ruotsiin ja Syke, joita molempia on helppo seurata netistä, sillä tv:n ääreen harvemmin ehtii lähetysaikaan).
Toivon sinulle ihanaa viikonloppua! 

6 kommenttia:

  1. Harmi kun postaat niin harvoin :<

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ensi viikolla luvassa postauksia pitkästä aikaa monta kertaa! :)

      Poista
  2. Ihana tämä blogisi uusi ilme! Tosi tyylikäs!
    Tsemppiä myös koettelemuksiin... <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla Cara! Kiitos! <3 Ja voi kiitos, tsempit tulevat tarpeeseen <3

      Poista
  3. Toivottavasti postaat pian!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Just sain julkaistus uuden postauksen. :) Ja huomenna tulossa uutta!

      Poista

Lämmin kiitos kommentistasi!