Granolaa

maanantai 21. huhtikuuta 2014

 Tein tänään ihanaa granolaa. Ajattelin sen olevan pieni piristys huomiseen aamuun, kun ensimmäinen arkipäivä lomani jälkeen koittaa. Aikomuksenani oli tehtä se Fest med systrarna von Sydow -kirjan ohjeen mukaan, mutta unohdin ostaa pari tarveainesta, niin tein jonkin verran muutoksia.

8 dl kaurahiutaleita
2oog erilaisia siemeniä ja pähkinöitä (minä käytin kurpitsan- ja pellavansiemeniä sekä cashewpähkinöitä)
200g erilaisia kuivattuja hedelmiä tai marjoja (käytin kuivattuja aprikooseja ja karpaloita)
1 dl leseitä
2 dl vettä
2 tl kanelia ja sama määrä kardemummaa
2 dl fariinisokeria
1 rkl hunajaa
3/4 dl rypsiöljyä

1. Sekoita keskenään kaurahiutaleet, leseet, siemenet, pähkinät,
 kuivat marjat ja hedelmät.

2. Laita kasariin vesi, öljy, fariinisokeri ja hunaja. Lämmitä miedolla lämmöllä niin kauan, kunnes sokeri on sulanut.

3. Lisää hieman jäähtynyt seos kuivien ainesten joukkoon. Sekoita huolellisesti.

4. Levitä leivinpaperilla päällystetylle uunipellille ja paista uunissa noin 30 min/175 asteessa.

5. Granola on valmista, kun se on uunista pois ottamisen jälkeen ollut vielä huoneenlämmössä uunipellillä yön yli kuivumassa. Se säilyy pari viikkoa lasipurkissa säilytettynä

Parasta granola on maustamattoman jogurtin kanssa tarjottuna! 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Lämmin kiitos kommentistasi!