Viikon ihanimmat

sunnuntai 7. syyskuuta 2014


1. Viikkoni alkoi ihanalla kukkayllätyksellä! Valkoiset ruusut ovat piristäneet päiviäni maanantaista lähtien. 
2. Sain vihdoin hankittua Parisian chic -kirjan, joka kyllä ylitti odotukset. Olen tyyliltäni hyvin klassinen ja ehkä hieman värirajoitteinenkin, joten tätä kirjaa lukiessani en voinut muuta kuin välillä nyökkäillä kyllä, juuri näin. 

3. Kesällä hankkimani pikkulaukku pelasti monta kertaa viikolla. Epäröin hieman laukun silmiinpistävää logokuviointia ennen hankintaa, mutta olen siitä huolimatta erittäin tyytyväinen laukkuun. Täydellinen kaupunkikierroksille, iltamenoihin, pikakauppareissuille… 
4. Glorian Fashion Show:sta saadusta goodie bagista nappasin tietenkin suurena suklaan rakastajana heti Fazerin Magic Mini Cuben käsiini. En usko, että suklaata voisi enää kauniimmin brändätä. Elämyksellinen pakkaus ja suklaa taivaallista. 

2 kommenttia:

  1. Hei! Minullakin on ollut tuo Parisian chic-kirja! Eikös ole hassua, että kivoimpia tyylikirjoja ovat ne, joissa tyyli muistuttaa paljon omaa tyyliä. Minulla on damier azur pochette. Harkitsin myös monogramia pitkästä aikaa (myin aikoinaan monogram-laukkuni pois, kun sitä alkoi tulla liikaa kaduille, mutta nyt se taas tuntuu kivalta). Ostin pochetten talvella matkoille ilta/hotelliveskaksi. Muuten se on jotenkin jäänyt liiankin vähälle käytölle, vaikka ihan näpsä onkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on muuten täysin totta! On jotenkin ihanaa lukea kirjasta omaa tyyliin hyvin sopivia juttuja. Pochette on kyllä kätevä! Olen sitä myös harkinnut ennen tämän laukun ostoa. Pochette on varmasti parhaimmillaan juuri tuossa tarkoituksena.

      Poista

Lämmin kiitos kommentistasi!